Mikäpä olisi parempi tapa kuin yhdistää golfharrastus etelän lämpöön, herkulliseen ruokaan ja juomaan, kaukana horisontissa siintäviin lukemattomiin golfkenttiin sekä täydelliseen rentoutumiseen?

Koko perheen golfmatka

Golfmatkojen suosio on kantanut vuosikymmenestä toiseen. Monet suomalaiset golfin harrastajat suuntaavat golfmatkallaan trooppisiin etelän kohteisiin, jossa rakkaan harrastuksen parissa pääsee nauttimaan myös lämmöstä. Myös golfaajan perhe on tervetullut näille reissuille, ja näin sillä aikaa, kun innokas golfaaja nauttii täysin rinnoin harrastuksensa parissa, perheelle riittää nähtävää ja tehtävää sekä hotellialueella että muualla matkakohteessa.

Golfmatkat sopivat niin pariskunnille, lapsiperheille kuin eläkeläisille, mutta kun otetaan huomioon golfvarusteiden vuokraamisen lisäksi koko perheen lennot, hotellit, muut aktiviteetit, ruoat, juomat ja vakuutukset, voi helposti jo huomata, että golfmatkaan saattaa upota yhden reissun aikana useita tuhansia euroja riippuen siitä, mitä kaikkea matkan aikana halutaan tehdä ja kuinka laadukkaassa hotellissa aiotaan yöpyä.

Golfmatkan kustantaminen lainarahalla

Yksi tapa kustantaa koko perheen golfmatka on hakea matkaa varten lomalainaa. Tällä tavalla matkan aikana ei tarvitse huolehtia siitä, loppuuko budjetti kesken matkan. Lainaa ei toki kannata hakea silloin, jos ei ole varma, pystyykö sitä maksamaan takaisin. Lomalainan ottaminen voi kuitenkin olla järkevä vaihtoehto esimerkiksi silloin, jos tietää, että omat tulot riittävät maksamaan lainan sovitussa ajassa takaisin.

Ennen lainan hakemista on tärkeää, että lainatarjouksia vertaillaan keskenään. Onneksi lainoja ei tarvitse vertailla itse, sillä https://www.rahalaitos.fi auttaa keräämään yhdellä lainahakemuksella jopa 25 eri pankin ja rahoituslaitoksen lainatarjoukset samaan paikkaan. Tällä tavalla lainojen vertailu ei vie kuin muutaman minuutin ja lainatarjoukset järjestetään aina niin, että näet samalta istumalta, mikä saamistasi lainatarjouksista on kaikkein edullisin.

Toinen tapa valmistautua lomaan on aloittaa säästökuuri hyvissä ajoin. Aina loman kuluja ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida etukäteen, eikä reissuun ainakaan kannata lähteä tyhjin taskuin. Yksi järkevä tapa maksaa loma on varata esimerkiksi lennot ja hotellit osissa, jolloin kalliimpia kuluja ei tarvitse maksaa samassa kuussa. On myös hyvä pitää mielessä, että monesti omatoiminen golfmatka tulee pakettimatkoja edullisemmaksi, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että joskus matkaan on mukava lähteä niin, että joku muu suunnittelee ja hoitaa kaiken puolestasi.